Kevät tuo maajussille menohaluja

Nyt eletään näillä leveyksillä ja turvemailla kituviikkoja. Koko ajan on se karmea tunne, että toiset jo kyntää, kylvää ja kohta varmaan puikin ja me vaan odotetaan, odotetaan ja odotetaan. Kauhea kiire. Nyt alkaa TOUKOKUU! "Ei hemmetti, joko tuo naapurikin lähti kylvämään?! Huh, on sillä kyntöaura vielä perässä." Vanhat käppänät toteaa, että "Rauhoitu!". 

Auta armias, jos joku kysyy näinä päivinä, että "Joko teillä on kylvöt tehty?"! Se on selvä vihje, että ois ne pitäny olla jo tehty, vaikka kysyjä tietäisi maataloudesta yhtä paljon, kuin allekirjoittanut kirkkouruista. 

Kylvöt on vaan semmoinen rutistus, että siihen haluais heti iskeä kiinni, eikä odotella tumput suorana, kun aurinkokin paistaa. Nuoruuden vimmassa sitä ollaan kuin varsat laitumessa, vaikka järki ja ikäihmiset sanoo, ettei kannata mennä liian aikaisin. 

Tosiasiassa tässä ehtii kulua vielä pitkään ennen kuin oikeasti kylvetään. Kannattais tän tempoilun sijasta keskittyä oleelliseen, kuten tukihaun viimeistelyyn. Vieläkin on omalta osalta melko monta asiaa silläkin rintamalla kysymysmerkkinä. 

Vähän ehkä ahdistaa. 

Transporter & Minä

Esittelen blogissa nyt rakkaan ystäväni Transporterin. Minä ja Hän, me olemme enemmän, kuin ystäviä. Takana on yli 11 vuotta syvää luottamusta, toisen ymmärrystä ja konkreettista yhteistyötä.

Kun Transporter muutti meille, olin juuri saanut ajokortin. Muistan, kun autoa hakiessa vanha isäntä rääkyi kyydissä (ainutlaatuinen hetki), koska allekirjoittanut poisti vilkun päältä vivusta nostamisen sijaan heilauttamalla koko rattia, ja ajelin ronskisti katoksen kulmista piittaamatta. Silloinkaan ei käynyt kuinkaan, ei autolle, eikä vanhalle isännälle.

Hän roudaa.

On pitkälti Tranporterin ansioita, että olen säilynyt elävänä näihin päiviin saakka. Kun 18 kesäisenä menohaluja on enemmän kuin ajotaitoja, tarvitaan joku varmistamaan selviytyminen. Tässä tapauksessa sitä virkaa hoiti Transporter. Kun kuljettaja ei hahmota yhteyttä peilijään ja jarrutusmatkan välillä, on jonkun muun tehtävä huolehtia, ettei lopulta olla ladon seinässä. Aina jostakin Transporter on löytänyt sen verran pitoa, että tilanteesta on selvitty ehjin nahoin ja kuljettaja on voinut tuntea itseään keskimääräistä paremmaksi. Joku voisi sanoa tätä varjelukseksi, mutta minä sanon tätä viisaaksi autoksi.

Transporterin kanssa olemme kokeneet monet myrskyt niin kirjaimellisesti, kuin henkisellä tasolla. Transporterissa on itketty poikaystävämurheet (ei ois kannattanu niidenkään vuoksi vollottaa), matkustettu hevonen mukana pitkin maakuntaa ja jopa asuttukin, kun telttamajoitus ei minua ja ystävääni Hennaa houkuttanut. Asuntoautonakin Transporter toimi siis mukavasti.

Hän huolehtii myös eläimistä.

Pääasiallisesti yhteinen taipaleemme on kuitenkin keskittynyt jauhojen raahaamiseen. Yhteisiä hetkiä ja kilometrejä on siis kertynyt, kun olemme kiertäneet jauhoreissumme ja edustaneet markkinoilla. Nyt jauhatustoiminnan  lopettaminen siirsi Transporterinkin vähän työttömäksi. Olemme joutuneet raskaaseen tilanteeseen, kun yhteinen taipaleemme ei välttämättä voi jatkua. Tuntuu kauhealta ajatella, että ystävä jatkaisi matkaansa jonkun toisen kanssa, toisissa tehtävissä. Autollekin voi jäädä kiitollisuudenvelkaan.

Hän edustaa.

Villieläimet pellolla

Olin laittamassa pyykkejä kuivumaan pihalle ja katselin, että talon takana olevan pellon perällä on jotakin erikoisia eläimiä, kenties kauriita tai kurkia, mutta en nähnyt tarkasti, kun olivat niin kaukana. Kaukonäköni on sen verran heikko, että lähdin etsimään kiikareita. Eläimet jatkoivat laiduntamista pellolla. En löytänyt kiikareita sisältä, joten kävin hakemassa autosta.

Kiikareita ei kuitenkaan tarvittu, koska kun paukautin autonoven kiinni, toinen näistä villieläimistä lähti juoksemaan vimmatusti minua kohti. Siinä vaiheessa tunnisti likinäköisempikin, että pikkukoirat alias Limppu ja Korkkihan ne siellä, luvattomilla teillä. Voi jumankekka näiden pikkukoirien kanssa. Talvella näytti, että nämä kaksi maatuvat sohvaan kiinni, mutta nyt ollaan sitten niin suurta seikkailijaa. 

Tämän kaksikon elämään palaamme blogissa vielä. Tarinoita tulossa siis heistä, joilla on leijonan sydän, mutta minipossun mukavuudenhalu.

Välikevennys a'la Vanha isäntä

Otetaanpa tähän väliin pieni välikevennys, jonka meille tarjoilee kukapas muukaan, kuin vanha isäntä.

Kuten olen täällä blogissa kertonutkin, me vanhan isännän kanssa olemme olleet hyvin sitoutuneita siihen päätökseen, että autoissa ei tupakoida.

Siksipä onkin suorastaan mysteeri, kun autosta löytyi eilen tupakantumppeja mm. penkiltä ja lattialta.

Että, jos sinä uhma- tai teini-ikäisen vanhempi yhtään valitat siellä, niin uhmaikäisen voi aina kantaa ja teini-ikäistä uhata huostaanotolla, mutta vanhaa isäntää ei oteta edes vanhainkotiin. 

Koiratalouden pelastussieni

Aamun terapiatuokio on takana, nimittäin operaatio koirankarvan parissa. Ensin furminaattorilla kynin joka piskin ja kissan. Se ei silti auta sitä tosiasiaa, että kaikki sohvat, matot ja vaatteet on kuorrutettu karvalla. Apuun voi ottaa vain yhden välineen, nimittäin kuvassa näkyvän putsaussienen. Tämän kun vähän kastelee, niin jo alkaa karvat irrota. Ihanana pötkylänä tarttuu karvat sieneen, helppo irroittaa ja pyyhkiä lisää, lisää ja lisääää. Tulos on samalla fantastinen, että järkyttävä (kuka tämän paskan keskellä asuu?!). 

Villalankamatto varastoi varmaan kuution koirankarvoja.
Tässä operaatio vasta aluillaan.

Mitään muuta apua en oo näihin karvoihin keksinyt. Imurilla ei lähde, teippiharjalla saa vetäistä kerran ja teippi on täynnä. 

En tiedä, mitä varten tämä sieni on tarkoitettu, millä nimellä sitä kutsutaan tai mitään muutakaan, kuin että tämän on ystävä ostanut mulle Kalakaverista. Ja että tämä vehje pelasti meidän villalankamatoille lisäelinaikaa, kun viittä vaille jo kannoin ne nuotioon. Sohvatkin ajattelin jo laittaa koirakieltoon, mutta kun piskit tottelee yhtä hyvin kuin kansanedustaja Hakkarainen, niin joutuisin palkkaamaan niille sohville vartiointiliikkeen.

Seuraavaksi kokeilen tätä satulahuopiin. Herra Hevosen karvanlähtö painii sitten jo eri sarjassa. Onneksi hän sentään ei hiero niitä allekirjoittaneen sohvakalustoon.

Puhuminen on helppoa, kuunteleminen vaikeaa

Jos aikomuksenani onkin kirjoittaa maaseutublogia, niin taas mennään aihealueena aika kauas keskipisteestä, nimittäin keskusteluun ja sen vaikeuteen. Mutta kyllä täällä maallakin keskustellaan, ei ehkä pelkästä keskustelunhalusta viinilasin äärellä kevätillassa parvekkeella, mutta vaikkapa saunan lauteilla, iltakahvilla naapurissa tai kuivaamolla jyviä vaihtaessa. Yhtä paljon kait jokaisella ihmisellä on sanottavaa, vaikka puheen määrä ja volyymi vaihtelee. Paljon puhuu hiljaisuuskin.

Olet kait sinäkin ollut joskus tilanteessa, jossa kaikki kyllä puhuvat, mutta kukaan ei kuuntele. Edellisen puhujan kohdalla odotat omaa suunvuoroasi ja mietit, mitä mieltä _sinä_ olet tästä asiasta tai mitä kokemuksia _sinulla_ on tästä aiheesta. Olet tavannut myös myyjän, joka tykittää argumentteja tulemaan täydellä ammattitaidolla, mutta kuuntelee kuin Ulla Taalasmaa.

Olin jokin aika sitten tilaisuudessa, jossa eräs osallistuja suhtautui aiheeseensa niin intohimolla, että ei antanut muiden puhua. Hän huuti häpeilemättä päälle niin kauan, ettei alkuperäinen puhuja välttämättä koskaan saanut sanottavaansa sanottua. Kokouksella oli puheenjohtajakin, mutta kyllä siinä jäi kaikki puhe kuulematta ja johtamatta. Huutajan ääni kyllä kuului, mutta sanoma hukkui. 

Minulla on yksi tuttava, joka kyllä kahdenkesken on ihan hyvä keskustelija, mutta isommassa seurueessa keskeyttää nuoren naisen häpeilemättä tai jättää sanoman huomiotta. Hänen ollessa läsnä, olen opetellut lyhentämään sanottavani niin lyhyeen muotoon, että keskeyttäminen on mahdotonta tai ainakin vaikeaa. Ja aika usein jätän sanomatta. Ajatella, että yksi ihminen pystyy vaientamaan ties kuinka monta. 

Kouluissa harjoitellaan väittelemistä ja puheen pitoa, mutta me suulaammat joutaisimme harjoitella kuuntelemista. Vaalitenteissä kilpaillaan parhaillaan puhumisessa, mutta kuunnella ei täydy kenenkään. Sitä kilpahuutoa meillä jaksaa televisiosta seurata mielenkiinnolla vain puolivuotias. Vapise Ti-Ti Nalle! 

Oma puhetyylini on mallia konekivääri kilometrin kantavuudella, joten työsarkaa on edessä. Lupaan yrittää:

- Kuunnella sitä verkkaisintakin puhujaa ilman, että arvaan lopun tai sanon lauseen loppuun hänen puolestaan.

- Kuunnella ilman, että samalla mietin omaa vastinettani.

- Olla olettamatta, että hiljaisimmalla ei ole mitään sanottavaa.

- Puhua sellaisillekin ihmisille, joiden kanssa en yleensä puhu. 

- Olla keskeyttämättä parhaan kykyni mukaan (Ei koske sukulaisia, koska silloin tässä Kiljusen herrasväessä saa odottaa loppuelämänsä). 

Roopet osaavat keskustella <3

Kevättä rinnassa, muka

Sain reklamaation. Se meni jotenkin näin: "Päivitä sun blogia!" "Oonhan mää päivittänyt.." "NOPEAMMIN!"

On tässä ollut vähän kiirettä. Hätäisesti nyt kirjoitan tämän selityksen  tänne, että se hullu valittaja (on sukua joo) saa hetkeksi mielenrauhan, kun tänne ilmestyy joku elonmerkki. 

Jos nämä on niitä ruuhkavuosia, niin kuka tämmöisestä selviää hengissä?! Koko ajan pitäis olla henkisesti läsnä kolmessa paikassa, ottaa haltuun kokonaisuuksia, hallita kaikki maan ja taivaan väliltä, tehostaa tilansa toimintaa, ulkoilla aurinkoisesta säästä nauttien ja puhkua intoa tulevien kevättöiden osalta. Ja tekis mieli vaan maata sängyssä ja syödä karkkia. En saa aikaiseksi mitään muuta kun tekemättömien asioiden listan. 

Kevät on maajussin sesonki, uuden kasvun ja pidentyvien päivien aikaa. Pitäis olla innostunut, energinen ja jotain. Vaan kevät on syvältä. Vuoden masentavin kuu on tämä tuhannen huhtikuu, jolloin kaikki energia pitäis tiivistyä lihaksiin, mutta haihtuu mun osalta taivaan tuuliin samaa tahtia sonnanhajun kanssa. 

Seuraava keskustelu kuuluu varmaan jotenkin näin: "Ei semmosia epätoivoisia tynkäpostauksia lasketa. Täytyy olla jotain sanottavaa. Joka päivä." Joo joo.

Eviran kirje ei vaalipuheita kumartele

Postilaatikolla koettiin jälleen jännittäviä hetkiä. Kaleva, Koneviesti, laskuja, laskuja, laskuja ja EVIRAN KIRJE *klunks*. Kuori kiireenvilkkaa auki ja pika-analyysiin ennen kuin pumppu pomppaa lopullisesti väärään rytmiin. Tämä kirje oli onneksi vaaraton yksilö: Viljelijäkirje luomutuotannon valvonnoista 2015.

Kirjeessä kerrottiin, että valvontamaksut nousevat noin 10%. Blaah. Se käytännössä tarkoittaa taas ainakin yhden hehtaarin kohdalta luomutuen haihtumista taivaan tuuliin. Noo, se on elämää, eikä sen perään jaksa itkeä. Sen sijaan hinnan noston syy mietityttää: Uudet vaatimukset. 

"Merkittävin syy maksujen korottamiseen on viime vuonna voimaan astunut EU-lainsäädäntö, joka velvoittaa tarkastuslaitokset ottamaan merkittävän määrän näytteitä luomutuotannossa kiellettyjen tuotantomenetelmien ja aineiden jäämien havaitsemiseksi luomutuotteista. Tähän asti näytteitä on otettu harvoin ja lähinnä epäilyyn perustuen." Näitä näytteitä ei tulla ottamaan luomutarkastuksen yhteydessä, vaan erillisillä käynneillä. 

Taidan loppuillan hivellä korviani kuunnellen vaalipuheita byrokratian vähenemisestä. Ne talkoot kun tuntuvat etenevän aivan odotetunlaisesti: Ei mitenkään. 

Lopetetaan se S-ryhmän vainoaminen

Luin aamulla aika pöyristyneenä maajussien halpuutuskampanjasta, jossa tarkoitus on kerätä Prismoissa ostoskärryt täyteen pilaantumatonta tavaraa ja jättää kärryt sitten kauppaan henkilökunnan purettavaksi.
Linkki Maaseutumedian sivuille, jossa asiasta kerrotaan lisää, löytyy Tästä.

Toki löysin minäkin sisäisen mielensäpahoittajani, kun S-ryhmän ruuan hinnalla irvaileva mainos pärähti telkkarista. Sittemmin raivo on laantunut ja asiaan tullut uusia sävyjä. Ruoan hinnan halpuutus ei varmasti ollut ainoastaan S-ryhmän aikaansaannos, vaan reaktio vallitsevaan tilanteeseen. Se, miksi tuottajahinnat ovat alhaalla, on paljon monisyisempi juttu, jotta taakka voitaisiin sysätä S-ryhmän harteille.

Luin juttua liminkalaisesta leipomosta, jossa kertoivat suurimman osan myyntiä tapahtuvan S-ryhmän toimipisteiden kautta. Itseni mukaan lukien, monelle lähiruoantuottajalle S-ryhmä on merkittävin yhteistyökumppani. Omat kokemukseni ovat kokonaan positiivisia. Ainakin Pohjois-Suomessa Arina on tehnyt kovasti töitä lähiruoan esille saamiseksi. Kynnys kaupan hyllyyn pääsemiseksi ei ole hyvälle tuotteelle korkea.

Mitä hinnoitteluun tulee, niin S-ryhmä toimi siinä esimerkillisesti ainakin omalla kohdallani. Kauppa tinki hieman omasta katteestaan, eikä ylihinnoitellut lähituotetta, kuten harmillisen usein tapahtuu. Epäilen, että äänekkäimmät marmattajat eivät ole koskaan tehneet S-ryhmän kanssa kauppaa tuotteestaan.

Tämä maajussien tämän hetkinen b-luokan älämölö ei edistä kenenkään asiaa. Räväkkyyttä toki olen jo kaivannutkin, mutta nyt se kohdistuu väärin kaupan henkilökuntaan. Tuntuu niinkuin pikkulapset olisivat porukalla menettäneet tikkarin ja nyt sitä Prisman lattialla mahallaan parutaan. 

Zeppelinin Prisman lähiruokahylly oli meidänkin
tuotteiden yksi tärkeimmistä myyntipaikoista.

Maalaisharrastuksien ykkönen: Ajelu

Ajelulla käyminen taitaa olla maalaisille tyypillinen harrastus. En tiedä, harrastaako aivan sivistyksen ytimessä asuvat sitä, mutta me ollaan harrastettu aina lapsuudessa saakka ja perinne jatkuu. Ajelulle voidaan lähteä vaikkapa tälläisenä harmaana ja sateisena pyhäpäivänä. Kohteella ei ole niin väliä, ajelulla tärkeää on nimenomaan matka, eikä päämäärä.

Päivän reissulla pyörähdettiin Ojala Machinen pihalla. Mulla oli vaan siinä vaiheessa kesken hyvä riita ja herne aika syvällä nokassa, mutta se jäi vähän kesken, kun mun piti ruveta keskittymään näiden upeiden valokuvien ottoon. Että kannattaa nyt nauttia näistä kuvista ihan ajan kanssa, koska niiden eteen on todella uhrauduttu.

Vaan miten on, harrastaako kukaan muu tätä ajelulle lähtemistä vai reissaamista ainoastaan pätevän syyn kanssa? :D

Elämän tarkoitus löytyy lantakuormasta

Ja niin saavuimme taas siihen vaiheeseen vuotta, että koittaa paskashow:n aika. Jos jollekulle ohjelmanumero ei ole tuttu, niin se sisältää lannan siirtoa pisteestä a pisteeseen b, jotta se lopulta levitetään pisteeseen c.

Tämä episodi kuulostaa niin simppeliltä, että vaiheet maustetaan oman mielen mukaan rengasrikoilla, peltoon uponneella kärryllä, poliisiratsialla tai mitä nyt vaan kukanenkin keksii. Vaikeuskerrointa on hankittava lisää suorittamalla tehtävät vanhoilla romuilla, jotka keksivät omia kujeitaan. Kun huhtikuisena myöhäisiltana istuu kärryssä paskakuorman päällä epätoivoisena, kun vääntynyt perälauta ei mene kiinni, elämässä kirkastuu oleelliset ja epäoleelliset tavoitteet. Siinä vaiheessa kun liukastuu tikapuiden kanssa liukumiinaan älyää, että elämässä tärkein tavoite ei ole onnellinen ydinperhe, vaan peräkärry, jossa on hydraulinen perälauta.

Tämä nykyinen kärryhän on muuten oikein mukava tapaus, mutta puutteellisen hydrauliikan lisäksi hänessä on pienimuotoinen ongelma: Hän kyllä eteen päin mentäessä tulee yhteistyössä, mutta auta armias, kun alat peruuttamaan, hän sinkoaa aivan omille teilleen. Kärrythän yleensä liikkuvat aika ennustettavasti molempiin suuntiin, mutta tättärärää, nämä lainalaisuudet eivät koske tätä vankkurikärryä! Kun 60 kertaa peruutat sattumanvaraisesti käännellen, niin lopulta hän menee noin kymmenen metrin säteellä sinne päin, mitä olit ajatellut. Ja siihen todellakin kannattaa tyytyä. 

Elämän tarkoitus. Kuva ei ole oma, vaan
(sattuneesta syystä) lainattu yrma.netistä

Mukavaa pääsiäistä!

Ha! Sain joulukoristeet vaihdettua pääsiäiskoristeisiin. Näiden voimalla mennäänkin sitten vappuun saakka, jolloin talossa on taas uusi sesonki. Allekirjoittaneella on kuulemma taitoja haalata vintistä esille näitä koristeita kiitettävällä tahdilla, mutta toiseen suuntaan takaisin yläkertaan nämä ei lähde kulumallakaan. Pöh ja pah, turhaa niuhotusta.

Pajuja löytyi tällä kertaa ihan kotikujan varresta. Yhtenä vuonna Cabe
oli riehunut huudeilla niin tehokkasti, että jouduin aivan uurastamaan
pajujen metsästyksessä.

Mignonit odottaa tuolla kukkapussukoissa. Can't wait!
Mutta se on niin, että suklaamunia ei mennä syömään ennen sunnuntaita.
Se on sama., kun avais joulukalenterin etukäteen.

Ainut lintu, jonka kanssa tuun toimeen.

Tämän ihanan kortin myötä toivotan kivaa pääsiäistä! 

Ps. Joku oli löytänyt blogiini Googlen hakusanalla "Rakastumisen merkit". Tämä taitaa olla viimeinen osoite, josta siihen ongelmaan saa apua, mutta ei Googlekaan voi kaikkea tietää,  minusta puhumattakaan :D   <3 <3