maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kuvia Okrasta 2016

Tässä kuvaterveiset Okra2016-maatalousnäyttelystä. Kahtena päivänä kierrettiin näyttelyä, pari muuta päivää menikin pääasiassa matkustamiseen. Seuraavan kerran Oripäässä Okra järjestetään 2018, koska tapahtuma on joka toinen vuosi. Ensi vuonna siis joutuukin miettimään, että mihinhän kesälomalla suuntaisi.

"Katottiin, että nyt se lähti ku ohjus hattaran perässä". No todellakin!  Dansukkerin osastolla tytöt pyöräyttivät ensimmäisenä näyttelypäivänä yli 1000 hattaraa ja tahti ei muina päivinä varmasti ainakaan hiljentynyt. #sokeriasuomesta

Airrexin puhaltimet näytti kyllä hyvältä. Viileänä näyttelytorstaina osaston edessä oli lämmin seisoskella pidempäänkin.


Keskisen myllyn tattarituotteita esiteltiin sisähallissa. Mielenkiintoinen, itselle tuntematon tuote.

Keslan osastolla oli mm. puunkuormauskilpailua ja kuormausnäytöksiä. Vielä kun oppis itekki kuormaamaan.

MF:n lippuja.

Näyttelykyyditys kiersi aluetta

Kattelin Valtran osastolla mitä toivois joululahjaksi ens jouluna.

Tipuja. Kananmunantuottajille tuntui olevan kysyntää. Jos en pelkäis lintuja, niin mikä ettei.

Tarjolla oli myös sahtia.

Jo messulehteä lukiessa tätä uutuustuotetta ei voinut ohittaa: Raatokansi.

Paripyörienkiinnitystä

Puolustusvoimien osastolla oli kalustoa näytillä ja sotkun herkkuja.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

OKRA 2016 - Top:it ja Flopit

Takana on maatalousnäyttelyjen kuningas: OKRA2016. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi Oripäässä ja kerää maatalousväen varmasti koko maasta. Päällimmäisenä jäi mieleen, että nähtävää oli taas todella paljon, osastoihin oli panostettu ja järjestelyt sujuvat rutiininomaisesti. Taas paukkui kävijäennätykset, joten parasta lienee se, että kesätapahtumien tungoksesta Okra vetää joka kerta väen paikalle ja palkitsee näin sekä järjestäjät, näytteilleasettajat, lähialueen yritykset ja näyttelyvieraat. Mahtavaa, että meidän alalla on tämmöiset kinkerit!

Näyttelyn ympärillä on myös paljon oheisohjelmaa, kokoontumisia ja tilavierailukohteita, joten tahtoo suurin ongelma olla se, että miten kerkeää kaiken mielenkiintoisen kiertää. Kahden vuoden takaisesta olimme viisastuneet sen verran, että varattiin näyttelyyn kaksi päivää, mutta sekään ei oikeastaan ollut riittävästi. Kahden vuoden päästä vois oikeasti yrittää varata koko ke-la aikaa tahkota ohjelmaa laajemmallakin kattauksella, jos töiltä ehtis. 

Tietysti kunnon kriitikko antaa tapahtumalle plussat ja miinukset, kuten tilatarkastaja konsanaan:


+ Rutkasti Plussaa:
- Mittakaava on niin kiitettävä, etten voi kun ihmetellä, että mikä Supermies, Batman ja Kissanainen tämän tapahtuman oikein järjestää?! Nostan hattua, ei onnistuis ihan joka jätkältä, jolla meinaa omatkin kalsarit mennä jalkaan nurinpäin.

-  Fasiliteetit kunnossa. Alue on toimiva, siellä on helppo liikkua jopa vahinkovankkureiden kanssa, vessoihin pääsee suht kivasti, parkkitilaa löytyy. Lauantairuuhkassa jouduttiin hieman autojonossa odottamaan alueelle pääsyä, mutta jos tämmöinen elohiiri malttoi jonottaa kiltisti, niin tilanne ei ollut ollenkaan toivoton.

- Näytteilleasettajille täytyy kyllä sanoa, että onpa mahtavaa, että jaksatte panostaa osastoihin vaivaa ja käytätte esillä oloon pesetoja, ja se kyllä näkyy! Näyttelyjen antoisuus kun makaa lopulta aika vahvasti esillä olevien yritysten harteilla. Okrassa on keksitty monenlaista spesiaalijuttua, tuotu koneita paljon näytille ja rakennettu hyvää kattausta.

- Moni firma hyödynsi somea näyttelyn ajan. Tuli kuvaa ja videota Instaan, päivityksiä Faceen ja oli helppo päästä meininkiin mukaan, vaikkei koko ajan paikalla ollutkaan. Noilla paikkahinnoilla fiksu ottaa somesta kaiken lisäarvon irti. Omissa kanavissa ainakin Turun Konekeskus, Dansukker ja Hankkija jäivät mieleen aktiivisesta sometuksesta!



- Miiiiiiinustakin vähän on: 
- Ei mitään useamman päivän ranneketta, vaan joka päivälle joutuu ostamaan päivälipun. Näyttely on kuitenkin niin suuri, että moni tahkoaa sitä läpi useampana päivänä. Vähän rahastuksen makua. 

- Lauantaina osastoilta oli esittelijät aikalailla kadonneet tai omissa oloissaan telttojen perällä. Monikaan ei porisuttanut tai ollut aktiivinen esittelemään mitään, joten näyttelystä ei saa paljoakaan irti. Sen sijaan torstaina iltapäivästä oli kiva kierrellä, kun oli väljempää ja myyjät aktiivisia. Eipä sitä itse tule kauheasti tehtyä aloitteita, jos esittelijöitä ei nappaa. Toki lauantaina varmasti on jo melkoista turnausväsymystä ja on vilkkaana päivänä vähän semmoista massojen ohivirtausta, mutta ero torstain ja lauantain välillä oli massiivinen, kuin ois eri näyttelyssä ollut. Omalta osalta lauantai varmaan jääkin jatkossa väliin. 

- Jäätelö-monopoli toi aika poskettomat jätskihinnat. 4-4,5 euroa aika pienestä jätskistä on paljon, kun samalla hintaa saa monessa paikkaa kokonaisen annoksen. Hintaan ei sisältynyt istumapaikka.

- Ruokapuoli oli vähän kakspiippuinen juttu. Toisaalta oli kiva, että grillistä sai mm. kanavartaita ja siipiä, eikä jonotuskaan ollut mahdoton, mutta tapahtuma vähän kaipaisi festarityyppistä ruokatarjontaakin. Toki sitten ne kahden euron makkarat vois jäädä myymättä, mutta eiköhän tähänkin joku ratkaisu ois löydettävissä. Ja tällä nykyisellä systeemillä tuo varmasti kivasti kuhinaa lähialueen ruokapaikkoihin, joten eiköhän tämmöinen väkimäärä mahat kurnien ole joka tapauksessa jonkun hyväksi.

Mikä fiilis muille jäi? 2018 uudelleen? 


Kuvaraportti tulossa myös pian!

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Voiko blogin hylätä?

Talon voi hylätä. Suomi on täynnä autiotaloja, pusikoituneita pihapiirejä ja romahtaneita navetoita. Näiden talojen aiemmat sukupolvet tuskin ovat osanneet kuvitella, että juuri heidän talonsa tulee hylätyksi. Kuvitteleppa, että oma talosi on joskus pajuttuneessa pöheikössä romahtamispisteessä. Harva bloggaajakaan voi alkuinnostusta uhkuessaan arvata, että jossain vaiheessa glamour on haihtunut ja blogi kasvaa juolavehnää. 

Olen tässä pohdiskellut, että mitä tehdään tälläisille hylätyille blogeille. En vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt huolehtia tästä, kun olen huolehtinut jälkikasvusta. Ja onhan noita jotain peltohommiakin ollut mm. yksi pikku kunnostusprojekti, johon lähdin asenteella, että "kaivellaan vähän rajaojaa", mutta hommaan hurahti aika paljon enemmän aikaa ja seteliä. No, parempi tehdä kunnolla, jos ylipäätään pitää aloittaa.Samaa mietin blogin kohdalla; kannattaako pitää ollenkaan, jos ei voi pitää kunnolla.

Välillä joku on kysynyt, että enkö ole edes leiponut mitään, kun blogiin ei ole tullut uutta materiaalia. No ei, en ole ehtinyt leipoakaan, paitsi yhden kuivakakun, josta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa tai kahvivieraille tarjottavaa, koska se katosi uunissa. Lisäksi olen keittänyt tyhjää kattilaa hella kutosella, niin että pinnoitteet paukkuu, mutta sitähän sattuu kaikille. Britakakku onnistui niin hyvin, että se pääsee varmasti esille blogiinkin, kunhan uusi leivontaosio on kasassa.

Ahkerin apulainen, Simba alias Simpsoni


Kevättyöt saatiin kunnialla päätökseen ja aika rytmikkäästi, vaikka miehityksen määrä oli vaihteleva, laatu oli koko ajan tietenkin priimaa. Koneet saavat myös kymmenen pistettä ja papukaijamerkit, vaikkakin traktorin puhallin sippasi hellepäivänä juuri mun ajovuorolla. Stressasin tänä vuonna myös ehkä puolet vähemmän (paljosta puolet), kuin aiempina vuosina, mikä yllätti jopa itsenikin. Tosin saatan olla tällä tontilla ainut, jolla on ko. mielipide.
Terveisiä maisemakonttorista

Vaan ei tässä auta paukutella henkseleitä vieläkään, koska ihan joka paikassa huutaa tekemätön homma vailla tekijää tai kiireellisempi kalustohankinta vailla joutilasta euroa. Se on ihan järkyttävää miten paljon voi olla tekemättömiä hommia ja epäkohtia, joita on vaan pakko katsoa läpi sormien. Onneksi tiedän, ettei olla aivan ainut semmoinen huusholli, koska moni muukin on sanonut samaa. 

Mutta jotain jos täytyy luvata, niin ainakin umpirehellinen Okra-raportti voisi olla tiedossa.

Ps. Tänään alkoi heinäkuu, HEINÄKUU! Vastahan tämä kesä alkoi, mutta johonkin se on hujahtanut.


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Puutarhaunelmia

Tunnen, kuinka paineet kasautuvat hartioilleni. Selasin juuri lehtiä, joiden sivut huutavat alkavasta sesongista nimeltään puutarhanhoito. Siemeniä istutellaan, kohta laitetaan yksivuotisia kukkia purkkeihin, rykelmiin ja penkkeihin, siirrellään perennoja paikasta a paikkaan b, suoristetaan nurmikon reunostoja (kyllä, luin ko. toimenpiteestä lehdestä), perustetaan uusia penkkejä, kitketään rikkaruohoja, muotoillaan pensasaitaa ja tehdään kivetyksiä. Ja mikä tärkeintä, haravoidaan!





Jotenkin haluaisin olla ihminen, joka haravoi. Se toisi tunteen huolellisuudesta. Miesväki, joille olen kertonut aikomuksestani haravoida, ovat pitäneet tollona. Ruoho kuulemma kyllä kasvaa ilman haravoimistakin ja tottahan se on. Olen nähnyt omin silmin monena vuonna. Mutta haravointi on hyvän ihmisen mitta. Haravoiva ihminen on tunnollisen omakotiasujan prototyyppi. Sarjamurhaaja tuskin haravoi.

Omenapuutarha

Niinkuin monessa muussakin asiassa, kernaasti ottaisin sen lopputuloksen, joka kotipuutarhurien pihoilla on. Sillä erotuksella, ettei tarvisi tehdä vuosien työtä puutarhan perustamiseen ja tuntien raatamista lopputuloksen ylläpitämiseen. Tavallaan ymmärrän sen innostuksen. Pystyn samaistumaan näihin lehtijuttujen pihalla ahkeroijiin, mutten löydä geeniä itsestäni hakemallakaan. 

Lukemassani jutussa kerrottiin, että "työpäivän jälkeen puutarha kahisee kutsuvasti oven takana". Meidän puutarhassa on vaan se vika, ettei se kahise. Se on kuin kaupunkilainen bussipysäkillä: "Ku oon tässä vaan hiljaa, enkä katso mihinkään, niin tuokin ääliö tajuaa mennä ohi."

Hyötykasviyhdistyksestä päivää!

Muuta aiheeseen hatarasti liittyvää: 


http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/05/ihana-iso-piha.html

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Valokuva-terapiaa

Eilen oli ihana päivä: Valokuvat tulivat postissa! Olen muinaisaikojen dinosaurus, joka tilaa ja teettää paperisia valokuvia. Meillä dinosauruksilla on valokuva-albumeita. Sellaisia, joissa on kartonkiset lehdet ja sivujen välissä ohut valkoinen paperi. Niihin teetämme parhaimmat kuvat, talletamme muistot ja kirjoitamme kuvatekstit.

Kuvien liimaaminen albumiin on meditatiivisen rentouttavaa. Jätän ennemmin vaikka lounaan syömättä, kunhan ehdin järjestellä kuvat. Eilen se oli vielä erityisen rentouttavaa, koska tuhotaapero ja vauva olivat vasta matkalla kotiin ja sain keskittyä tähän rauhassa ilman, että kukaan yritti syödä liimaa tai kylvää kuvia ympäri huushollia.

Keskustelimme kuvien teettämisestä ystävien kanssa juuri viime viikolla. Kaveripiirissäni ei juuri oltu kuvia teetetty sitten ylioppilaslahjaksi saadun digikameran astuttua kuvioon. Se ei tapahtunut aivan eilen. Nykyaika on tehnyt vanhanaikaisen sekä kamerasta, että ylioppilaasta. Hääkuvat kuitenkin on silläkin ylioppilaalla kansiossa. Siitä sainkin idean, että järjestän joskus ystäville valokuvien katselu-illan, johon jokainen tuo sitten vaikka sen hääalbuminsa tai minkä vain ja yhdessä saamme selata toistemme parhaita otoksia, muistella ja todennäköisesti nauraakin.

Nimittäin tämän viimeviikkoisen tapaamisenkin aikana saimme nauraa virtsaputki viheltäen juurikin valokuvalle. Juhlimme päivänsankaria ja kuinka ollakaan hänen kortissaan komeili eräs vuosia sitten otettu, ei- niin-mairitteleva otos. Tämä kuva on piinannut häntä sen jälkeen useammassa eri yhteydessä ilmestyen milloin minnekin, viimeisimpänä onnittelukorttiin. Epäilen, että kuva saattaa tehdä seuraavan comebackin viimeistään 40-vuotiskortissa. Jos tätäkään kuvaa ei olisi aikanaan teetetty (ilmeisesti melko lukuisin kappalein), niin olisi jäänyt hyvät naurut välistä. 

Ilmeisesti innostus valokuviin on perinnöllistä, koska 1,5-vuotias tuhotaaperokin tykkää selata albumeita ja nimetä sieltä ihmisiä ja asioita. Itsekin selasin kuvia pienenä ahkerasti niin kotona, kuin mummulassa. Lempialbumini oli vanhempien hääalbumi. 


Valokuva-albumien lisäksi panostan luonnollisesti myös vauvakirjoihin ja muihin täytettäviin kirjoihin. Uusi suosikkini on Mauri Kunnaksen kuvittama Minun sukuni-kirja, johon kootaan suvun tietoja. 

Tämän kaiken teen siksi, että kuvista ja hetkistä jäisi valokuvamuistotkin. Ei sieltä koneelta, valokuvien sekamelskasta, kukaan jaksa niitä kuvia katsoa. Ei ainakaan niin ajatuksella. Juhlan ja loman lisäksi yritän tallentaa myös arkea. Yritän muistaa ottaa kuvan vaikka pellon kunnostusprojektista tai hallin laajennuksesta, ennen ja jälkeen urakan. Nimittäin se on yksi hujaus kun unohtuu, että miltä täällä aiemmin näyttikään. 
 

Muuta aiheeseen hatarasti liittyvää:

http://viranomaisenvalvoma.blogspot.fi/2015/12/joulukalenteri-luukku-20.html

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Ystäväkirja-haaste: Totuudet julki

Kiitos Heidi/ Vähäx vaikeeta?-blogista aikapäivää sitten antamastasi haasteesta. Hetken blogisi leipomuksia, virkattuja käsitöitä ja taidolla tuunattuja juttuja selatessa mietin, että herra varjelkoot, jos haaste sisältää kädentaitoja, mutta huh, onneksi kyseessä oli kysymykset.


(Haasteen säännöt menee näin:
1. Voit kopioida nämä säännöt postaukseen.
2. Kerro keneltä haasteen sait, ja mainitse Huvikumpuillaan-blogi haasteen alulle laittajana.
3. Vastaa Ystävä-kirjan kysymyksiin.
4. Kuva valinta täysin vapaa.
5. Haasta mukaan sinulle mieluisia blogeja.)


1. Nimeni... Äiti, ÄITI, ÄITIIIIII!!!! Joku vähemmän vaativa saattaa sanoa Maijaksi. Mutta sekin kannattaa varmuuden vuoksi täräyttää heti täysillä. MAIJA!!

2. Asun... 86-tien varressa siinä kohti, missä moni ohi ajava toteaa, että "Kuka hullu täällä asuu..". No minä!

3. Perheeseeni kuuluu.. Mukulat, animaalit ja paikallinen Bachelor.

4. Seuraavassa elämässäni olen... Kurki. Vaikka inhoan lintuja, niin symppaan niitä. Ja niilläkin on pitkät, aavistuksen liian laihat jalat.

5. En osaa.. Nukkua yöunia sukat jalassa.

6. Kerään... lastulevyisiä vanhoja keittiönkaappeja, rautaromua, vanhentuneita elintarvikkeita ja vielä isoja kiviäkin. Ei hyvä. Pisteet niille 99% tositeevee-nuorisosta, jotka keräävät "kokemuksia". Kokemukset ei vie tilaa.

Keräilyharvinaisuus: Fetajuusto


7. Haluaisin matkustaa... Katinkultaan, Okra-näyttelyyn ja Palsanmäen huutokauppaan. Oon siltä osin vaatimaton. 

8. Jos saisin kymmenen miljoona.. Maksaisin velat ja jos jotain jää, niin ostaisin peltoa, metsää ja peräkärryn.

9. Lempituoksuni.. Kaikki puhdas. Vastaan Dermosilin Vitamin E-käsisaippua. Siinä on taikavoima, jolla se poistaa käsistä minkä tahansa sonnanhajun.
This is it. Kuva lainassa Dermoshopista.

10. Elokuva jonka katsoin viimeksi... Se on niin rajoittunutta mitä pystyn katsomaan, kun niissä ei saa olla mitään 
a) jännittävää
b) väkivaltaista
c) pitkästyttävää
d) onnetonta loppua.
Harvassa ovat elokuvat, jotka täyttävät kriteerit. 

11. Jos olisin säätila olisin... Just sitä, mitä Foreca EI ennustanut.

12. Paras tv-ohjelma juuri nyt... Nyt on kuulkaa tällä tytöllä sillä saralla kissanpäivät: On Temptation Islandia, Sykettä, Huippujengiä, Katastrofikokkia, Unelmien poikamiestä ja vaikka mitä. Mutta kyllä ykkönen on Katastrofikokki. Se on sielua hivelevää vertaistukea.

13. Jos saisin päivän olla mies/nainen... Kuseskelisin kaivurin telan päältä

14. Inhokkiruoka... Niiiin monia. Vuohenjuusto on ehkä pahin. Jokainen vuohelan tuoksun tietävä osaa yhdistää miksi.

15. Hävettää tunnustaa, mutta... Suurkulutan Hesburgerin tuotteita, vaikka se on harhauttavasti markkinoitua ulkomaalaista tuotantoa, joka pitäis periaatteesta jättää ostamatta. Hairahtuvainen on hampurilaisperson mieli!