keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Herkulliset leivonnaiset kohtasivat tosielämän vol. 3



Jahas, saanen esitellä taas muutaman luottoreseptin. Nämä helpot perusleivonnaiset tuovat juhlavuutta arkeen ja saat valmistettua nopeasti herkulliset tarjottavat niin juhlaan, kuin arkiseen kahvihetkeen.

Unelmatorttu

Unelmatorttu on perinteinen ja helppo kestosuosikki... (kuva maku.fi:stä)


...jonka  räjähtämisen voi tarvittaessa varmistaa myös tiputtamalla yllä olevasta kaapista painavan astian sen päälle, mikäli on päässyt käymään niin, että torttu on siihen saakka onnistunut yli odotusten.

Fantasiakakut: Paloauto

Lasten synttäreillä juhlapöydässä sulostuttaa paloautokakku..Kuva: Netistä, ei meidän kahvipöydästä



Tämä paloauto vain näyttäisi käyneen astetta kuumottavimmissa työtehtävissä ja sulaneen matkalle.

 Mustikka-murupiirakka

Mustikkapiirakan sesonkiaika lähestyy. Päälle kannattaa taikoa rapea murutäyte. (Kuva:The Girl who ate..)
Mustikkapiirakka voi uunista tultuaan olla myös oksennusta jäljittelevässä olomuodossa. 

  Britakakku

Ihana keveä britakakku mansikkatäytteillä vie kielen mennessään ja valmistuu helposti. (Kuva K-ruoka)

Britakakku voi näyttä myös sieltä niin kuin yli olisi ajettu traktorilla.

Huonekasvi-bonus

Reunustraakkipuu on helppohoitoinen, ihanan vehreä joka kodin huonekasvi (Kuva jostakin netin syövereistä, jossa kastelusta vastaa joku muu)

Vihertää ihan niin, että häikäisee. Huomaa kasvua tukeva muovihaarukka.

 

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Korkean riskin keittiössä kokeilussa ternimaito

Meillä kun ei elinaikanani ole enää ollut lehmiä, niin kuulun siihen sukupolveen, jolle ternimaito on melko vieras raaka-aine. Siksipä keittiössäni siirryttiin korkean riskin tilaan, kun aloin jalostamaan Leean lähettämää ternimaitosankollista erinäisiin muotoihin. Sain simppelit ohjeet, että munia ei tarvi käyttää ja jauhojakin vähemmän (jonka muuten unohdin ainakin pannarin kohdalla). Osan maidosta käytin heti ja osan pakastin pulloihin.

Ensimmäisenä aloitin korkealentoisesti uunijuustosta. Vanhaemäntä sattui olemaan käymässä, joten oli vastaamassa kysymykseeni "Pitäisikö tätä sekottaa täällä uunissa?". Kuulemma ei. En sekoittanut, se hyytyi, ulkonäkö oli jotenkin rujo, mutta lopputulos syötävä.

Sitten tein lettuja. Niiden paistamisessa olen melko mestari, joten ei ongelmia.


Eilen tein pannaria, joka osoittautui onnistuneimmaksi. Tosin laitoin mahdollisesti vähän liikaa varmaan jauhoja, koska pannarista tuli melko rapeaa, mutta suurin onnistumisen mittari on menekki, ja se oli ennätyksellinen, joten pannari voidaan luokitella parhaiten menestyneeksi. Noin helppoa kokkausta ei ole olemassakaan: Taikinaan tuli jauhoja, suolaa, sokeria ja ternimaito.



Joku hieman odottavissa tunnelmissa, kun pannari on uunissa.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tervetuloa leikkimökkiin!

Kesän 2016 tärkeimpiin projekteihin kuului leikkimökki. Koska markkinoilta ei löytynyt mieluista, hinta-laatusuhteeltaan järkevää vaihtoehtoa, päätimme rakentaa mökin itse. Omat oletukseni rakennusaikataulusta olivat tuttuun tapaan, että nips naps, poikki ja pinoon, mökki on valmis about viikonlopussa. Ihan näin ei kuitenkaan ollut, vaan puuhaa riitti käytännössä koko kesäksi, kun mökkiä pystyttiin rakentamaan vain muiden projektien ohessa.



Mökistä haluttiin tarpeeksi iso, jotta aikuinenkin pystyy siellä liikkumaan ja sen käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä, kun lapset isompana voivat halutessaan käyttää sitä ns. kesähuonetyyppisesti. Tarkoitus onkin rakentaa mökkiin pieni parvi, kunhan lapset kasvavat niin, että osaavat turvallisesti parvelle liikkua. Nyt kaikki tila on kuitenkin leikkimiskäytössä.

Selvää oli, että mökkiin tulee harjakatto, kuten tilan muissakin rakennuksissa. Keltainen ulkoväri otettiin myös ulkorakennuksista. Runko on lankusta, lattiana on lautalattia, kattomateriaalina on huopa. Sisältä mökki on verhoiltu puupaneeleilla ja listoitettu. Lisäksi halusimme panostaa aikaa mm. pienen terassin ja ikkunaruudukkojen tekoon, koska ne tuovat yllättävän paljon ekstraa mökin ulkonäköön ja käyttöönkin.

Projekti saatiin vauhdilla käyntiin juhannustalkoissa 2016.
Leikkimökki tehtiin kesän aikana sisätiloissa valmiiksi ja siirrettiin sitten vasta paikalleen.


Täytyy kyllä myöntää, että olen ollut itse aivan törkeän innostunut tästä leikkimökistä, koska se on niin suloinen. Useinhan silloin käy kohtalokkaasti niin, että jälkipolvi ei sitten olekaan pätkääkään kiinnostunut samasta asiasta, mutta onneksi se kirous ei näy langenneen, vaan leikkimökki on ollut kovalla käytöllä. Olenkin viettänyt siellä aikaa melkolailla joka päivä, koska vielä äitiä kaivataan paikalle pitämään yllä järjestystä ja syömään tusinakaupalla kuvitteellisia leivonnaisia (Leikkijät ovat 1v 5 kk ja 2 v 10 kk).

Alla vielä yksityiskohtaisempia kuvia miltä meidän leikkimökkimme nyt näyttää. Intoa kaikille tänä kesänä leikkimökkiä suunnitteleville!

Leikkimökin ehdoton ykkösjuttu on suloinen postilaatikko, jonne silloin tällöin postia ilmestyy. Postilaatikon tarkistaminen on halutuin askare mökillä ja voi sitä riemua, kun sieltä jotakin löytyy! Postilaatikko ostettu Sokokselta, samaa mallia olen nähnyt myös joissain verkkokaupoissa.

Kaikki saapuneet tervehdykset on laitettu seinälle suureen, valkoiseksi maalattuun korkkitauluun. Pöytä ja tuolit ovat Jollyroomista.

Mukana leikeissä pyörivät myös talon koirat ja kissa.

Ruuhkaa ovella, kun Limppu on tulossa ja Simba menossa.
Suurin osa leikkimökin irtaimistosta on vanhaa kamaa, joka on löytynyt milloin mistäkin. Verhokankaat ovat Ippalasta ja verhot ompeli Mirkku.

Leikkimökkiin hommattiin hella valmiina, kun itse rakentaminen alkoi jo vähän tökkiä. Hella on Jollyroomista.

Lautalattia on peitetty räsymatoilla, osa matoista talon vanhoja, kaksi pientä mattoa ostettiin Tigerista.

Vanhat peltiastiat tuunasin spraymaalilla leikkimökkikelpoisiksi. Pikkupurkit ovat vanhoja teerasioita.



Ruokakello saatiin lahjaksi ja se soi tiuhaan.



Leikkimökin sisällä on paristokäyttöiset koristevalot (Clas Ohlsonilta)

Vanhalle lankapuhelimelle ei paljon parempaa käyttöä keksi, kuin leikkimökin suurena hauskuutusnumerona. 


Sisustamisen kanssa ollaan edetty maltillisesti. Haaveissa on vielä mm. kaappi- ja hyllytilaa tavaroille ja pieni köllöttelynurkkaus. Nämä todennäköisesti tuunaan jostakin vanhasta kamasta, kun käyn penkomassa hallin ja kuivaamon vintit.


Kesän kukkaistutusten kastelu kuuluu luonnollisesti mökin haltijoiden tehtäviin. Talveksi purkkeihin laitetaan kanervat.


Tervetuloa-kyltti saatiin lahjaksi, kuten myös suloin nimikyltti.   

Talveksi leikkimökki saa ulkovalot. 


tiistai 20. kesäkuuta 2017

On ollu aikaa ainakin yhdelle

Itseensä on joskus syytä kohdistaa rakentavaa kritiikkiä ja mikäli kaipaat siihen helppoa keinoa, lataa kännykkääsi sovellus, joka mittaa vuorokausittain puhelimen parissa viettämäsi ajan (Esim. AppStoressa Moment). Latasin sen parisen viikkoa sitten ja tulos oli järkyttävä, nolottava ja käsittämätön. Minähän olen kiireinen ihminen! Minulla ei ole aikaa tavata ystäviä, siivota tai kirjoittaa tätä blogia, mutta mikäli käyttäisin nuo puhelimen parissa vietetyt hetket esimerkiksi ruuan laittoon, meillä syötäisiin kuin kuninkaalliset!

Kiireisen ihmisen statuksella en edes uskalla julkistaa mittaustuloksiani, julkaisen mieluumin vaikka painoindeksini ja kuppikokoni paikallislehdessä, kuin paljastan tätä synkintä salaisuuttani. Eihän nämä tulokset puhtaana yllätyksenä tullut. Joskus joku on saattanut siitä puhelimesta huomauttaakin, mutta kuten meillä ongelmakäyttäjillä yleensäkin, se vika on siinä huomauttajassa, eikä minun kohtuukäytössäni, kun NÄITÄ TÄRKEITÄ ASIOITA JUURIKIN TÄLLÄ PUHELIMELLA HOIDIN, NIIN ÄLÄ ALA JOKA ASIASTA NAPISEEN!

Toisaalta mietin, että minkäköhän takia soimaan itseäni tästäkin asiasta, että eikö ole oikeita ongelmia. 2010-luvun aikuiselta on nimittäin kaikki kiva kielletty. Ei saa syödä sokeria, ei saa syödä punaista lihaa, ei saa istua, ei saa huutaa lapsille, ei saa tehdä mitään, ettei vaan olisi huono ihminen. Joskus kun lukee naisten lehdistä kuinka joku sutjakka hymytyttö _paljastaa_ herkuttelevansa viikoittain kolmella palasella raakasuklaata, niin tulee mieleen, että eipä tuonkaan takia ois kannattanut aikuiseksi kasvaa. 

Otan tämän kuitenkin yhtenä kehityskohteena, johon keskittymällä voin parantaa itseäni. Tulokset ovat muuten parantuneet huimasti! Lisäksi olen yrittänyt keksiä vaihtoehtoisia tapoja lepuuttaa aivojani kuten rästissä olevien postien lukeminen, istuskelu ja ihmettely tai kuulostelu josko päästäni alkaisi taas pulputa vaikka blogitekstejä.
 
Jossain välissä tässä oli kevätkin. Se oli todella raskas, mutta ihan nätti.


tiistai 29. marraskuuta 2016

Päivänvalo on halpa lisäravinne

Yksi suurin syy miksi vaihdoin tradenomin siistit sisätyöt ja säännölliset palkkanauhat maanviljelyyn, oli pakonomainen tarve saada olla ulkona. Mikään tiedostettu toive se ei ollut, koska en ole mikään reippaan ulkoilijan perikuva, vaan enemmän tiedostamaton tunne epäluonnollisesta olotilasta. Työpaikan ikkunasta katsoin ulkoilmaan, kuin monni huonosti hapettuneesta akvaariosta. Ihmistä ei ole luotu sisätiloihin.

Ennen kolmea vielä pärjää ilman lamppua, mutta kohta on säkkipimeää


Saman totesin tänään, kun koko päivän kykimme sisällä ja tunsin itseni niin vetämättömäksi, ettei minua saisi käyntiin jyrkimpäänkään alamäkeen. Marraskuun viimeisinä päivinä tuntuu, että päivän valoisa hetki on ohi yhtä nopeasti, kuin alkaakin. Päivä ehtii hämärtyä uudelleen ennen kuin tämän talon tyttäret pääsevät yökkäristä pidemmälle. Onneksi minulla on tuolla ulkona nuo kaksi nelijalkaista, pysyvästi nälkäistä hevoseläintä, jotka pakottavat pois sisätiloista toimittamaan heille ruokaa ja siivoamaan heidän jätöksiään. Kun olin raahautunut puolikuolleena haalariin ja ulos, koin jälleen herätyksen: Ulkoilma tekee uudeksi ihmiseksi! Virkistyin, ilostuin ja palasin elävienkirjoihin.


Syypää sun pakkoulkoiluun
Maatalossa ihmiseen varmaan tarttuu sellainen ulkoilman tarve, koska lapsuudessakin ajasta suurin osa todennäköisesti vietetään ulkona, joko vapaaehtoisesti tai pikkupakolla. Sen jälkeen sisätiloihin sulkeminen tuntuu rangaistukselta. Huomaan omasta jälkikasvustani, että viihtyvät ulkona välillä niinkin hyvin, että siirtyisin itse oikein mieluusti sisätiloihin. Tällä hetkellä tuntuisi hurjalta ajatella, että olisin tänäänkin ollut töissä jossakin seinien sisällä tämän päivän ainoan lyhyen valoisan hetken. Hulluksihan siinä tulisi.

Varovaisesti virkistää, elonmerkit alkavat palautua
Ulkoilu siis varmaan on tämän päivän luksusta. Päivänvalo on harvojen ja valittujen lisäravinne. Se olkoot tämän ammatin yksi suurimpia plussia, joka jää helposti unholaan, ellei käy säännöllisesti betonibunkkerissa kokeilemassa.

Kotiovi kutsuu


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Rehellinen kuntosaliraportti

2. lokakuuta aloitin juhallisesti kuntosali-projektin, josta kirjoitin blogiin otsikolla Ja niin hänen oli aika ryhdistyä. Vannoin kaksi sormea biblian päällä kulkevani punttiksella säännöllisesti joka sunnuntai ja näin jo sieluni silmin kohentuneet punnerrustulokset ja litteäksi muovautuneen vatsan. En ole lusmuilussa edes pahimmasta päästä, vaan olen mielestäni osanut pitää kuria myös itselleni, siinä missä toisillekin.

Kuntokuuri on edennyt seuraavin askelmerkein. 

su 2.10. kuntosalilla. Lihakset kipeänä seuraavaan torstaihin. Ihan hirveä liikkua!
su 9.10. kuntosalilla. Etureidet järkyttävän kipeänä useita päiviä. Olin kirjoittanut kalenteriin "Olipas se kyykky pelkällä tangollakin raskasta."
su 16.10. ensimmäinen skippaus. Syynä hevoset, jotka aiheuttivat kriisin syömällä olkipellettiä ja jouduin etikkahommiin illaksi. Syy se on sekin.
su 23.10. kuntosalilla reippaasti. Lihakset kipeänä ehkä pari päivää, pystyin liikkumaan.
su 30.10. Lomareissulla. Sali skipattu, ei tunnu missään. 
6.11. Skippaus, koska flunssa. En aluksi tajunnut flunssaa hyväksi syyksi luistella salilta, mutta kaverit vinkkasi ;)
13.11. Edelleen skippaus flunssaan vedoten (Oikeasti olin flunssassa!!) ja vähän isänpäiväänkin vedoten. Mukavampaa käydä pappaloissa syömässä kakkua. Flunssa ei estä kakun syöntiä.
20.11. Kalenterissa merkintä: "Kuntosali klo 18. En mennyt, koska olen laiska". Ei lisättävää.
27.11. Unohdin.








tiistai 22. marraskuuta 2016

Konmaritus, joka ei ota onnistuakseen

Olen hurahtanut konmaritukseen. Tai en varsinaisesti puhuisi konmarituksesta, koska en  luonnollisestikaan ole lukenut koko Marie Kondon kirjaa, vaan röyhkeästi keksinyt omat metodini. Kirjan lukemiseen käytetyn ajan olen kantanut erilaista paskaa roskapönttöön. Sitten olen päivänvalolla käynyt aukomassa roskapöntön kantta ja katunut kaikkia jo tehtyjä päätöksiä. Rikkinäisiä sukkahousuja, reikäisiä kumisaappaita, 100 kpl lippalakkeja, kaikkia vielä tarvittaisiin, kun tarpeeksi olisin jaksanut odottaa. Nyt ei voi kun toivoa, että Lassila&Tikanoja kävis vähän äkkiä tyhentämässä nuo pöntöt ennen kuin oon haalannut kaikki takaisin!

Kohta on valmista! Kuva: Valheellinen

Valitettavasti tämän roinavuoren keskellä vain on pakko myöntää, että tavaran hävittäminen toimii. Tiedän sen kokemuksesta, koska eräs ylitehokas poikaystävä teki hallissa sellaisen tempun, että hävitti sieltä kaiken sen rojun, mitä kolmen sukupolven voimin olimme sinne hartaudella keränneet. Sen sijaan, että kaipaisin kauheasti sitä rikkinäistä saunankiuasta tai kovettuneita maaleja, olen nauttinut, kun hallia on tavaransäilömisen sijaan voinut jopa käyttää; tilaa on tehdä remonttia sisätiloissa tai säilyttää oikeita työkoneita.

Mutta vaikka tämmöinen toiminta on luontaista ylitehokkaalle poikaystävälle, itselle tavaran hävittäminen on yhtä miellyttävää, kuin lumen kolaaminen pulloharja takapuolessa. Joudun kovasti kamppailemaan, koska  mahdollisuuksia tavaroiden suhteen on monia:
- Voi muuttua arvokkaaksi myöhemmin (esim. Hankkija lippalakki: Niitä on hävitetty armotta vuosikymmeniä sitten ja nyt harmittaa. )
- Voi jatkojalostaa (esim. vanhoista kirjoista voi tehdä hienoja koristeita. Ei ois koristeita kellään, jos kaikki nakkais kirjat meneen. Niin kerta. Teen niitä paperienkeleitä heti, kun on aikaa.)
- Voi korjata (pikku homma, heti kun on aikaa)
- Joku voi tarvia (Ei niin risaa tavaraa, etteikö vuoden sisällä vanha isäntä kysele sen perään. Koita siinä sitten selostaa, että sehän oli ihan resu ja mitäs jätit tänne!)

Olen näemmä kirjoittanut aiheesta viime joulunkin alla otsikolla: Elämä ja tilanpito järjestykseen jouluksi. Voidaan siis alkaa puhua perinteestä. Tässä talossa perinne ei lopu ainakaan siihen, että tavarat loppuisivat kesken. Vapise Marie Kondo, täällä on talous, jota ei voi pelastaa!