tiistai 11. elokuuta 2020

5 merkkiä, joista voi päätellä olevansa maalainen

1. Oravat eivät ole ihania
Nämä pähkinöitä mutustavat pikkusöpöläiset temmeltävät hetkessä välikaton palasiksi ja kuivaamon tulitikuiksi . Pörrökorvia kohtaan ainut järkevä tunne on murhanhimo.


2. Koira on no..koira
Joskus maalainen saa monttu auki seurata, kuinka hankalaa koiran omistaminen voi olla. Töistä on tulipalokiire pissattamaan koiraa, on koulutuspantaa ja aktivointilelua, on tassuvoidetta ja kiire trimmiin ja koirakerhoon. Koira on kauhea riesa, jonka takia sännätään häntä suorana huolesta harmaana. Huh hellettä. Ei maalla tarvi. Mustille voi antaa traktorissa puolet eväsleivästä.

Limppu,13 vuotta, voi vahvistaa, että ilman kummempia kommervenkkejä voi tulla toimeen


3. Auto on ajamista varten
Auto ei ole pesemistä, ei puunaamista, ei tuunaamista, eikä esittäytymistä varten. Autolla liikutaan paikoista toisiin, vaikka matkan varrella auto ei siitä varsinaisesti paranisi. Penkeille istutaan, vaikka haalarinpersuuksessa on kuraa.

4. Sälekaihtimet on hankalat
Kyllä umpimaalaiselle suurin kulttuurishokki taajama-asumisessa taitaa olla sälekaihtimet. Siis häh, ne pitää muistaa laittaa kiinni ja auki, aamua iltaa ja päivisinkin, jos erehdyt riisumaan päällystakin pois, ettei vaan kukaan näe sisälle, tai ettet vahingossa näkis ulos. Hirveää.

5. Kun ei vaan tarvi ostaa mitään
Siinä missä ns. Normaali ihminen ratkaisee erilaisia arkielämän ongelmia ostamalla jonkin tuotteen tai palvelun, maalla se ei käy päinsä.
Ratkaisu voidaan katsoa onnistuneeksi, kun mitään ei tarvinnut ostaa, siitäkin huolimatta, vaikka jollakulla meinasi lähteä henki.

 
Maalla asuminen on aiheena myös podcastimme Landella luistaa uusimmassa jaksossa. Mikä on parasta maalla asumisessa? Miten pelaa nykyään naapuriapu? Miten arki muuttui, kun Kiira muutti kaupungista pienelle Temmeksen kylälle?
 
 
 
Maalla asumista olen käsitellyt blogissa aiemminkin. Voit lukea postauksia linkeistä alta.




tiistai 4. elokuuta 2020

Kun maalainen lomailee

Teimme podcastiimme (Landella luistaa) ensimmäisen jakson, johon ajankohtaan liittyen valikoitui teemaksi LOMAILU. Se on aihepiiri, jossa on jyrkin mahdollinen kuilu odotusten ja todellisuuden välillä. Se on eväsleipiä, lähtöstressiä, odotusta ja vapautta. Se on myös taikaa, joka saa koneet hajoamaan kuin ajastettuna.






En ole varsinaisesti paras lomailija. Yleensä pyrin tekemään maailman valmiiksi ennen lähtöä. Se sisältää esimerkiksi auton täydellisen sisäpesun, petauspatjojen pesun kotiin paluun pehmentämiseksi, monisivuisen opaslehtisen hevostenhoitajille ja itselle jalkojen täyskuorinnan. Näiden suoritusten jälkeen on sanomattakin selvää, että reissuun lähtee uupunut nainen.

Reissusta paluu on minulle täyttä kärsimystä, koska tunnen siinä sopeutumisvaikeutta takaisin omaan elämääni. Kotitalo haisee erilaiselle ja kotikyläkin tuntuu ihan vieraalle. Ahdistaa ja tekisi mieli riidellä. Laukut pidän mielenosoituksellisesti purkamattomana viikkoja tai joskus laiskuuttani kuukausia.

Lomailu on vaikeaa, mutta tärkeää. Kadehdin ihan hirveästi ihmisiä, joilla on oikea, viikkoja pitkä kesäloma. Kadehdin ihmisiä, joilla on lomailuun luonteva suhde. Ihmisiä, jotka eivät pode lomistaan huonoa omatuntoa tai laskeskele ansionmenetyksiä.

Haluaisin löytää luontevan tavan lomailla säännöllisesti, rentoutuen ja ilman, että loma olisi suoritus. Sitä voin alkaa opiskella heti sen jälkeen, kun opin ajamaan sinistä vankkurikärryä taaksekin päin.





maanantai 13. heinäkuuta 2020

Näistä asioista kannattaa stressata aamuyöstä

Aamuyön tunnit, nuo oivallisimmat hetket perustavanlaatuiseen aitoon murehtimiseen!
Paras aika stressaamiselle klo 3-5 välillä.
Kesto: Pari-kolme tuntia kerrallaan, tuntuu sen verran ikuisuudelta, että saat tunnetilan, että "En ole nukkunut KOKO yönä!" 
Parhaimmat olosuhteet: Oma sänky, jossa mahdollisesti vieressä onnellisena kuorsaa vielä kumppani.
Lopputulos stressaamiselle: Ei havaittavaa muutosta olosuhteissa. Asiat harvemmin etenevät aamuyöstä, kun ei ole oikein virastoaikakaan.
Jälkianalyysi: Ihan tosissaanko käytin yön tämän asian miettimiseen?

Esimerkkejä hyvistä aiheista (saa lainata):

- Miksi en sulattanut pakastimia silloin, kun oli pakkasta. Nyt on myöhäistä. Kaikki kolme pakastinta ovat täynnä vanhentunutta sontaa. Paljonkohan noiden kolmen kivikautisen pakastimen huudattaminen tekee vuodessa lisää sähkölaskuun? 

- Otinko sittenkään kaikkia kotieläimiä sisälle? Jos joku jäi vahingossa ulos, syökö sudet ne? Missä niitä susia nyt liikkuu? --> Jatka haluamillasi kauhuskenaarioilla. Näe loppuyö susipainajaisia tai kyttää riistahavainnot.fi:tä.

- Onkohan pyykit koneessa? Mätäneekö ne? Jäikö voirasia pöydälle? Muistinko sammuttaa hellan?

- Lapset: Kestoaihe siitä päivästä lähtien, kun pissatikussa on ne kaksi viivaa, joista toinen tosin on  niin paljon haaleampi, ettei nyt voi olla aivan varma siitäkään. Lasten suhteen aiheita voi soveltaa rajattomasti: Tuliko niille tunne-elämän kehitykseen häiriötä, kun en illalla jaksanut kuudettatoista kertaa perustella miksei me nyt voida lähteä ostamaan ponia? Miten helkkarissa me ehditään aamulla kerhoon ajoissa? Olenko huono äiti? Olenko huono äiti? OLENKO HUONO ÄITI? (Olet.Kaikki on.)

- Menneisyysaiheet: Käy läpi sosiaaliset kömmähdyksesi läpi 90-luvulta tähän päivään.

- Kaikki laskut maksamatta-paniikkikohtaus: En varmasti ole muistanut maksaa Voitelukeskuksen laskua, vaan se on jossain hukassa! Kaikki laskut on varmasti hukassa! Huomenna on postilaatikko täynnä karhukirjeitä! (Aamulla tarkistettu tulos: Maksettu heti kun lasku tuli, kuitit kansiossa.) Tämä kohtaus on aivoissa tapahtuva häiriötila, jossa ammattimurehtija kokee todella tuhonneensa maineensa laskunmaksajana ja epäilee joutuvansa ankariin seuraamuksiin maksuista, jotka on todellisuudessa suorittanut jopa viikkoja sitten.

- Aamuyön parisuhdekriisi: Tekisi mieli herättää puoliso riitelemään. Eikö se ollenkaan ota minun tunteitani huomioon? Käy läpi kaikki epäonnistuneet tilanteet ja analysoi niitä. Mieti eroa. Nukahda miettiessäsi, että miten käy perennapenkin, jos muutat pois. Herätessäsi aamulla et muista perennapenkkiä tai kriisiä. Sinkkumurehtijalla riittää kyllä myös ajateltavaa laajemmallakin kantilla, kun voi analysoida koko ikäluokan heikkoudet ja miettiä miten aikoo elää yksin koko loppuelämänsä, mutta pitäisikö sittenkin laittaa viestiä sille yhdelle jampalle/pirjolle.

- Projektit: Oli kyseessä kiva tai paska projekti, murehdi siihen liittyviä asioita.

- Liika innostus: Murehtimisen kuninkuuslaji, koska täysin järjetön. Tässä stressaamisen muodossa on kyse siitä, että olet yksinkertaisesti liian innostunut jostakin asiasta, että heräät miettimään sitä ja mahdollisia esteitä, etteikö asia toteutuisi, esimerkiksi kello ei soi aamulla ja myöhästyt kyydistä.

Ei muuta kun murehtimaan! Kesäyöt ovat oivallisia siihen, kun hikeä puskee ja linnut lallattaa.

torstai 2. heinäkuuta 2020

Siitä se ajatus sitten lähti..

Viime postauksessa leimasin itseni ja blogini vähän vanhanaikaiseksi ja viittasin nykyaikaisiin menetelmiin, kuten podcasteihin. Kuuntelin keväällä elämäni ensimmäisen podcastin. Siihen mennessä olin ihmetellyt, että mitähän ne mahtaa olla ja kuka niitä kuuntelee. Niin sitä joutuu aina syömään kukkahattunsa ja kääntämään tyylikkäästi kelkkansa, koska nyt me ollaan keksitty, että aletaan tehdä podcastia.

Tässähän kävi niin, että puolihuolimattomasti heitin naapurin emännälle Hannalle, että tämmöinen kevyemmän sisällön podcast maaseudulta tarvittaisiin. Ruvetaanko tekemään? Ei siitä sen enempää. Mutta kun siellä on piileevää hulluutta riittävästi takaraivossa, niin eipä mennyt kauaa, niin tuli viesti, että hei oisko tässä oikeasti ideaa. Ja sitten me innostuttiin.
Kun ei muista pitää turvaväliä, hulluus tarttuu tehokkaasti.

Alettiin puhua ja miettiä, ja sitten meillä oli kevyesti eli kymmenen aiheteemaa valmiina. Sitten me tartutettiin hulluus MTK Pohjois-Suomen toiminnanjohtajaan Tyhtilän Mattiin ja hetkessä oltiin jo täydessä laukassa. Tämä tarttui helpommin kuin korona. Kannattaa pitää suojaväli tai oot podcastissa vieraana ens viikolla.

Lähes jokaisella meillä on joku kosketuspinta maaseutuun, mutta aikojen saatossa ollaan ajauduttu siitä kauemmas. Ja me, jotka täällä asumme, monet telmimme samojen teemojen kanssa, joten on niin ihana kuulla jaettua tuskaa tai jaettua iloa. Omat erityispiirteet täällä on ja niistä on ihana puhua.

Tuleva podcast on työnimellä Landella luistaa. Aiheena tulee olemaan mm. lomailun ihana ristiriitaisuus, sukupolvien yhteiselo: Uhka vai mahdollisuus, parisuhteen hullunkurisuudet, Maaseutuvastauksia for dummies, kaikkea mitä mieleen tulee. Yksin minun ja Hannan kokemukset eivät tule olemaan jutun juoni, vaan te kaikki saatte olla osana tätä juttua.

Antakaa ideoiden lentää ja antakaa niiden paukkua meille. Koska se, joka osaa nauraa itselleen, siltä  ei hupi lopu! 


 Tästä linkistä pääset Youtube-videoon, jossa kerromme ideasta 

https://www.youtube.com/watch?v=FdcTblX_LEM&feature=youtu.be&fbclid=IwAR1yjqdJxYCA_hVyOU3OqFjx2zERZJPJIgSIN5m6stDFpIx3YCCaQWgUiYY


keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Terveisiä Heinijärveltä!

Eilen tuli vain yhtäkkiä tunne, että kirjaudunpa pitkästä aikaa bloggeriin ja katson miltä siellä näyttää. Sitten alkoi taas tarinat jotenkin syntyä itsestään ja yhtäkkiä mulla olisikin useampi postaus julkaistavana. Blogin kirjoittaminenhan ei varmaan ole enää edes mitenkään ajankohtaista tai muodikasta. Mihin näitä nykyään edes kuuluisi julkaista?  Tänä päivänä pitäisi varmaankin tehdä podcastia (piti googlettaa miten se kirjoitetaan..) tai vähintään tubettaa, ja mielellään tekisin niitäkin, jos joku atk-jannu hoitaisi kaiken tekniikan ja minä saisin tuottaa sisältöä. Koska jannuja ei ole olemassakaan, on tyytyminen mummokansan metodeihin. Joku varmaan vielä kuitenkin lukee, ainakin toivottavasti, koska luettu teksti on, kuin voiteluainetta aivoille: Suoraan kasiysikymppistä aivolohkoihin.


Aloitin tämän blogin kirjoittamisen 2014 ja löysin lukijani ihanan nopeasti. Rakastin kirjoittamista ja se tuli luonnostaan. Se ei oikeastaan ole muuttunut, vaikkakin pikkulapsiaika surkastutti mun aivan kaiken luovuuden. Ei ollut aikaa ajatella, ei pysähtyä, niin ei aivot silloin tuota mitään "ylimääräistä". Tiesin kuitenkin, että luovuus palaa ennalleen sitten, kun helpottaa.

Se, mikä rassaa eniten, on tämä somemaailma kokonaisuudessaan. En yhtään jaksaisi olla joka kanavassa kiinnostava tai edukseni. Optimoida näkyvyyttä. Opetella algoritmeja. Koen, että tämä perinteinen tapa tuottaa tekstiä ei oikein löydä helposti osaansa tässä kuviin keskittyvässä pintaliihottamisessa. Sellainen ihan tavallinen, arkinen aitous ei välttämättä löydä kanavaansa. Mitään muutakaan en tosin osaa, enkä halua tarjota. Somemaailma on tällä hetkellä liiketoimintaa, jossa tavalliset ihmiset yrittävät sompailla ammattilaisten joukossa, ja lopputulos on kaupallinen hämmennys.


Oon kevään tehnyt kovasti hommia opetellen uutta kaikissa maatilan töissä. Lapset aloittivat päiväkodissa (olis kannattanut aloittaa jo ajat sitten) ja se toi mukanaan uuden arjen. Kylvöt oli kyllä työläine riistapeltoineen aika kova rypistys, mutta selvittiin. Toivon, että löytäisin nyt tähän maatalousyrittäjän hommaan sellaisen tunteen, että tämä vois oikeasti olla mun juttu, eikä jotain, jonka kanssa tuun toimeen.

Somettamisesta tai blogista tuskin otan stressiä jatkossakaan. Kirjoitan, kun kirjoituttaa. Laitan kuvia, jos tulee hyviä, ilman filtereitä. Oon iloinen, kun kuljet matkassa ja annat elonmerkkejä itsestäsi. Että täällä me ollaan, tavalliset ihmiset, arjen keskellä.

https://www.facebook.com/viranomaisenvalvoma

https://www.instagram.com/viranomaisen_valvoma



tiistai 23. kesäkuuta 2020

Maatalousyrittäjän pahin vitsaus

Maatalousyrittäjän elämässä on yksi vitsaus ylitse muiden ja se ei suinkaan ole rankkasade, vanha isäntä, katovuosi tai hometoksiini, vaan peltoalojen digitointi. Se paholaisen kehittelemä toimenpide suoritetaan pelloille vähintään viiden vuoden välein ja käytännössä tiheämmin, ja siinä suorituksessa jokin härrävärkki ilmakuvaa pellot satunnaiseen aikaan ja hävittää sitten pinta-alasta sopivaksi katsomansa määrän, viranomaisen suosiollisella avustuksella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että peltoa katoaa muutaman vuoden välein taivaan tuuliin aareja tai hehtaareja. Simsalabim, kalpene kyyhkysiä kadottava taikuri!


Saman peltolohkon saattaa käydä viranomainen mittaamassa maastossa edellisenä kesänä, mutta silti digitoinnissa lohkosta häviää esimerkiksi puoli hehtaaria, kuten kohdallani kävi. Tässä kohti moni varmaan miettii, että  no siitähän täytyy valittaa! Ehei, siitä ei voi valittaa. Siitä ei edes saa tietoa, vaan vähennys täytyy itse huomata ja todeta, muuta ei sitten voikaan tehdä. Kadonnut mikä kadonnut. Suunta on myös aina sen suuntainen, että vähennyksiä tulee, mutta lisäyksiä aloihin ei nämä härrävärkit piirrä vahingossakaan, ei vaikka peltolohkoja on maastossa siistitty ja suurennettu joka suuntaan.

Hauskuus ei tähän lopu, vaan sitten seuraa niitä kuuluisia seuraamuksia. Tulee kirje kotiin, että koska kuvat on otettu viime vuonna ja vähennykset vasta tänä vuonna, niin viime vuoden liiat tukieurot tulee luonnollisesti maksaa heti takaisin. Ensin katosi maa, sitten rahat.

Digitointi on kuin peräruiske, joka laitetaan ilman ummetusta. Kuin tuomio, joka annetaan arpakoneesta. Kuin kolmen kuukauden juurihoito terveeseen hampaaseen. 

Omalta osaltani viime vuosien aikana digitoinnissa on kadonnut noin 2 hehtaaria. Kun mietitään peltojen keskihintaa, niin rahallisestikin tässä on kyse tuhansista euroista. Peltoja on meillä suurenneltu ja kunnostettu joka vuosi niin, ettei pinta-alojen missään nimessä kuuluisi vähentyä. Luonnollisesti tämä pinta-alojen jatkuva satunnainen muuttuminen on myös työllistävä asia niin viljelijälle, kuin viranomaisillekin.

En usko, että missään muussa tapauksessa tämmöinen mielivaltainen vääryys menisi läpi. Että tietokoneen tekemän analyysin perusteella tässä vähennämme nyt tätä työttömyyspäivärahaa sinulta 50 euroa/kuussa ja takautuvasti viimeisiltä vuosilta.Tai nyt on satelliitti ilmoittanut, että ei nähnyt sinun viime viikolla palaavan ajoissa ruokatunnilta, että sinne katosi palkasta viissatanen per kuukausi, kunnes seuraava paikannus tehdään 2023.  

Mutta ei mitään niin huonoa, jottei jotain hyvääkin. Jään nimittäin odottelemaan, että tämä sama satelliitti kuvaa tänä kesänä vartaloni kun päivystän suopellon reunalla, ja ensi kesään mennessä on kadottanut vyötäröstäni 10 senttimetriä. Simsalabim.


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Parhaimmat ja huonoimmat Tupperware-ostokset vol. 2.0

On tullut aika päivittää listaukseni kaikkien aikojen parhaimmista ja huonoimmista Tupperware-ostoksista, koska kärkeen on kiilannut kaksi aivan uutta tuotetta. Toisten tuotteiden kohdalla taas suosio on ollut laskusuuntainen, mutta lähiaikojen Tupperi-investoinnit on kyllä pääsääntöisesti menneet napakasti nappiin.

LUE AIKAISEMPI POSTAUKSENI, JOS ET OLE NIIN JO TEHNYT, NIIN PYSYT KÄRRYILLÄ
Parhaimmat ja huonoimmat Tupperware-ostokset kautta aikojen

Ja sitten päivitettyyn versioon:

VIIME AIKOJEN TOPIT

1. Tupperware paistinpannu
Kävi niin, että saman viikon maanantaina, kun aloitin juhlallisesti säästämisen, menin Tupperikutsuille, joissa tämä paistinpannu mulle ensiesiteltiin. Rakkaus syttyi vastustelusta huolimatta. Tämän talon kaikki teflonpannut saa naarmun ehkä viikossa ja sittenpä se alamäki alkaakin ja sen jälkeen pannuahan ei saisi käyttääkään, koska teflonista irtoaa jotain epäterveellistä. Tupperin pannussa on joku erilainen tarttumaton pinnoite, josta ei irtoa myrkkyjä. Tästä on tullut ihan mun suosikki. Pannu on tosi jämerä ja painaa niin paljon, että sillä voi tappaa, jos on sellaisia taipumuksia. Lämpeneminen kestää hieman kauemmin, minkä huomasin ekaa kertaa lettuja paistaessa, kun vanhat lämpöasetukset eivät oikein tehonneet (Lämpeneekö tämä ikinääääää?), mutta tällä pannulla on vaikeampaa polttaa ruokaa pohjaan ja karrelle. Se pinnoite on kyllä ihan unelma, joten tämä on mun tupperiostojen the ultimate number one.

Vähän alhaista raahata toinen suoraan käytöstä valokuvaukseen, ettei ole edes edukseen, mutta tässä mun uusi joka päiväinen tupperiystävä


2. Yrttileikkuri
Viime postausta kirjoittaessa olin vasta ostanut yrttileikkurin ja jäin pohtimaan tuleeko siitä talon typerin turhake vai käyttökuningatar. Kyllä siitä tuli kovasti käytetty vempele, koska pilkon sipulin aina sillä. Oon alkanut käyttääkin sipulia, jota vähän inhoan, koska saan yrttileikkurilla rullailtua sen niin pieneksi ja paistan sen jälkeen voissa, joten pahuus irtoaa.

Sipulin taltutin


3. Tupperware Kleopatra salaatti:
Tupperikutsuilla tutustuin tähän aivan huippuun kanasalaattiin ja nerokkaaseen tapaan paneroida kanafileet cornflakseilla ja majoneesilla. Vähän muunnellen oon tätä tehnyt itse.
Linkki salaatin ohjeeseen  

4. Viime kerralla Chop Collector oli floppien listalla, koska ei ollut löytänyt tässä talossa mitään virkaa. Niin vain asiat ovat muuttuneet, ja Chop Collector hoitaa tällä hetkellä yhtä tämän talon tärkeimmistä viroista, eli toimii biojäteastiana! Pitää hajut hyvin, ja on aika sopivaa kokoluokkaa tyhjennysväliä ajatellen.
Hän löysi paikkansa maailmassa

VIIME AIKOJEN FLOPIT


1. Muovipullojen käyttö on kokenut inflaation tyystin, koska oon ihastunut lasipulloon. Muovipullosta valitettavasti tarttuu maku veteen, joten en enää tykännyt käyttää.



2. Muovipurkit sama homma, ei oikein enää iske. Lasinen säilytysastia on miellyttävämpi ja kirkkaan värisenä tuo sen kiistämättömän hyödyn, että kun näet mitä sisällä on, tulet sen myös käyttäneeksi. Mulla onkin aivan tolkuton määrä muovikippoja, joiden käyttö on määrään nähden satunnaista.

muovikippoja, muovikippoja, loputtomasti muovikippoja

Muita huomioita:

Kakkukupua viime postaukseen moni ylisti, ja se on tähän taloon ilmestynyt voileipäkakkua ajatellen suorakaiteen muotoisena. Sehän on taattua tupperilaatua, varmaan kestää forever. En tiedä onko siinä etuja halvempiin versioihin, mutta käyttöä sille on ollut.

Lukiessani muovin käyttöä ja vähentämistä käsittelevää juttua Tiede-lehdestä, mietiskelin, että mitenhän Tupperware vastaa tähän kaikuun. Veikkaan, että siellä ollaan aina ajan hermoilla ja jotain uutta on tulossa, kuten nytkin uusi aluevaltaus paistinpannuihin.